Talouskatsauksen etusivu
Palvelun kuvaus
Käyttöohje
Hae  Luotain.fi  -sivustosta
Yhteystiedot ja palaute
 

Talouden epävarmuus kasvanut kesästä alkaen

Alkuvuoden positiiviset uutiset teollisuuden uusien tilausten ja viennin voimakkaasta kasvusta vaihtuivat kesän aikana uudelleen epävarmuudeksi tulevasta kehityksestä. Varsinais-Suomen suurimpien teollisuudenalojen (meriteollisuus ja viestintälaitteiden valmistus) suhdannetilanne on keskimääräistä heikompi, uusia tilauksia on vähän suhteessa muuhun teollisuuteen. Toisaalta meriteollisuuden tilauskanta on kääntymässä kasvuun jo ensi vuoden aikana sekä risteilijä- että offshore –markkinoiden piristyessä. Teollisuuden ja rakentamisen kasvu on jäänyt muuta maata hitaammaksi rakennemuutoksen suorien ja epäsuorien vaikutusten seurauksena, kun taas kaupan alan ja palveluiden kysyntä on ollut em. aloja selvästi nopeammassa kasvussa. .

Tilanne Varsinais-Suomen eri seutukunnissa poikkeaa toisistaan huomattavan paljon. Loimaan seudun talous on noussut tasaisesti lamasta kone- ja laiteteollisuuden vetämänä ja rakennemuutosalat eivät hidasta seudun kehitystä. Vakka-Suomen lukuisat investointi- ja kehittämishankkeet voivat toteutuessaan laukaista nykyistä nopeammankin kasvuvaiheen lähiaikoina. Turunmaan teollisuuden tilanne on vakiintunut normaalille tasolle, kasvukehitys kohdistuu lähinnä alueen matkailuklusteriin. Salon seudun pk-sektorissa näkymät ovat säilyneet alkuvuoden hitaan kasvun uralla, matkapuhelinten valmistuksessa kysyntänäkymät kirkastunevat aikaisintaan ensi vuonna. Turun seudun teollisuuden ja rakentamisen kasvu on jäänyt muusta maasta jälkeen meriteollisuuden runsaan vuoden mittaisen hiljaisen jakson seurauksena.

.

 

 Työllisyyden kasvu viipyy - työttömyys vähenee verkkaisesti

Tilanne Varsinais-Suomen työmarkkinoilla on viime vuosina heilahtanut ääripäästä toiseen. Ensin 2005-2008 työttömyys aleni poikkeuksellisen reippaasti (n. 15 %/vuosi) eli muutos oli yhtä ripeätä kuin 1990-luvun lopun kasvukauden huipentuessa. Syksystä 2007 alkaen alenemistahti hidastui ja vuoden 2008 lopulla kääntyi kasvuksi ennen kaikkea voimalla levinneen lomautusaallon myötä. Työttömyyden kasvun ja määrän huippu saavutettiin vuoden 2009 lopulla. Näin neljän vuoden positiivi¬nen muutos menetettiin runsaassa vuodessa ja tammikuussa 2010 oltiin samassa työttömien määrässä kuin 2004 alussa.

Syksyllä 2010 työttömien määrä kääntyi laskuun, joka on pysynyt hitaampana kuin muualla Suomessa. Nuorten työttömyys alenee, mutta määrä on edelleen kaksinkertainen 2008 kevään tilanteeseen verrattuna. Lomautukset ovat vähentyneet lähes normaalille tasolle. Pitkäaikaistyöttömyyden huippu on luultavasti saavutettu, mutta käänne vähenemiseen riippuu vahvasti työvoiman kysynnän elpymisestä.

Työvoiman kysyntä on saavuttanut kuluvan vuoden aikana normaalitason uusien avointen työpaikkojen määrällä mitattuna - paitsi teollisuuden ja kuljetusten kohdalla, joissa kysyntä on jäänyt selvästi normaalia vaisummaksi. Työllisten määrä supistui taantuman aikana yli 7 %:lla eikä se ole vieläkään kääntynyt alueella kasvuun. Teollisuuden työpaikat ovat edelleen vähentyneet. Parhaimmillaan työllisten määrä voi kääntyä lievään kasvuun vuoden lopulla.

Varsinais-Suomen tutkimus- ja ennakointipalvelu